Aloitin työn neulomalla pohjaa varten 35cm x 20cm kokoisen kappaleen helmineuleella ja poimin pohjakappaleen reunasta silmukoita. Jatkoin työtä suoraan tekemällä helmineuleella laukun reunoja niin, että korkeus on noin 40cm. Reunojen jälkeen neuloin jälleen helmineuleella laukkuun hihnan jonka pituus on noin 97cm yhteensä (hihnan reunoja taitetaan noin 4cm matkalta kummastakin päästä).
Neulomisen jälkeen valitsin kankaan, josta tein laukun sisälle vuoren, ostin vetoketjun ja metalliset osat hihnan kiinnittämiseen. Jatkoin ompelemalla kankaasta ensin pussin, jonka myöhemmin ompelin kiinni laukun reunoihin niin, että välissä oli myös ostamani vetoketju. Lisäksi ompelin kumpaankin päätyyn kankaasta liuskat johon kiinnitin metalliosat jotta kiinnitys olisi tukevampi. Ompelin myös hihnan taustalle kankaan mikä estää hihnaa venymästä suuressakin painossa. Viimeiseksi päättele langat ja varmista että kaikki osat on kunnolla kiinni toisissaan.
Laukku |
Metallia vahvistamassa kiinnitystä |